Call us on 44 7700 900693

Etusivu » Blog » Hiphop Suomessa

Hiphop Suomessa

Hiphop, tai hip hop, on 1970-luvun alussa Yhdysvalloissa, New Yorkin Bronxissa, syntynyt alakulttuuri. Se syntyi, kun köyhät, varsinkin afroamerikkalaiset ihmiset halusivat tehdä musiikkia, ja halusivat saada omat mielipiteensä ja oman äänensä kuuluviin getoissa. Hiphopiin kuuluukin usein myös poliittinen aktivismi ja omat slanginsa ja jargoninsa. Eräs näyttävä ja vauhdikas alalaji on breakdance, joka syntyi 1970-luvun alussa, mutta löi itsensä läpi kunnolla 1980-luvulla. Osittain hip hop-kulttuurin osana pidetään myös beatboxausta, missä vaikkapa instrumenttien kuten rumpujen ääntä matkitaan käyttämällä vain omaa ääntä. Niinpä se, mitä me ajattelemme hiphopista, on usein lähinnä musiikki, ja siihen keskitymmekin nyt, vaikka toki hip hop -kulttuuriin kuuluu paljon muutakin sellaista mikä on saapunut myös meille, kuten graffitit.

Saapuminen Suomeen

1980-luku oli monessa asiassa vedenjakajavuosikymmen Suomessa, eikä vähiten musiikin alalla. Hiphop rantautuikin Suomeen juuri 1980-luvun puolivälissä, ensin Helsingin Lepakon ja graffititaiteilijoiden avustuksella. Ensimmäisiä räppäreitä olivat muun muassa General Njassa, joka esiintyi lähinnä englannin kielellä, ja vasta 1980-luvun loppupuolella alettiin soittaa suomenkielistä räppiä. Monet ensimmäisistä räppäreistä Suomessa tuottivat lähinnä huumoriräppiä, kuten Raptori ja MC Mikke T. Toki se oli suosittua, mutta monen vakavamman räppärin mielestä lähinnä pilasi suomiräpin maineen. Yksi puoli oli myös se, että huumoriräpin koettiin olevan “epäaitoa”, koska siinä otettiin mallia esimerkiksi valkoisista koostuvan amerikkalaisen Beastie Boys-yhtyeen tyylistä, jonka koettiin olevan huonompaa kuin mustien, vakavahenkisempien räppäreiden musiikki. Kun suomenkielistä räppiä alettiin tehdä toden teolla 1980-1990 -luvuilla, eivät räppärit Suomessa esimerkiksi riimitelleet rikollisesta, väkivaltaisesta elämäntavasta, koska keskiluokkaisina valkoisina pelättiin juuri kulttuurista omimista.

Ezkimo

Suomenkielinen räppi löi itsensä läpi viimeistään vuosituhannen vaihteessa. Silloin olivat listoille päässeet jo Fintelligens, Matka-Aapeli ja Setä Koponen. 2000-luvun alkupuolella alkoi jo usea suomalainen rap-artisti saada levytyssopimuksia, heidän joukossaan Flegmaatikot, Pikku G, Ezkimo, Paleface ja Seremoniamestari. Siihen aikaan suomalaiset räppärit muistuttivat tyylillisesti hyvin paljon yhdysvaltalaisia esikuviaan. Hiphop-kulttuuri alkoi näkyä yhä enemmän myös valtavirrassa, sillä klubeilla alkoi olla hiphop-iltoja, ja TV:ssä esitettiin paljon videoita.

Nykyisin voidaan ajatella suomiräpin ja hiphopin tulleen maahamme jäädäkseen. Hiphopia on tutkittu paljon, ja siitä on myös kirjoitettu kirjoja. Valtaosa suosituista suomalaisista räppäreistä tekee tänä päivänä suomenkielistä räppiä; yksi ehkä eniten ristiriitaisia tunteita herättävä artisti on ollut, ja on, Cheek. Hän on nostanut suomiräpin ja hiphopin aivan uudenlaiseen nosteeseen; samaan aikaan häntä kuitenkin sekä ihaillaan, kadehditaan, että vihataan. Tähän mennessä Cheek on kuitenkin ainoa rap-artisti joka on onnistunut myymään Helsingin Olympiastadionin täyteen, jopa kaksi kertaa. Toisaalta suomi-hiphop ja -rap jakavat paljonkin mielipiteitä tänäkin päivänä, olkoonkin että urbaani kulttuuri voi hyvin Suomessa. Genreltä on odotettu ehkä enemmän yhteiskuntaa kritisoivaa asennetta juuriensa vuoksi, ja nykyinen valtavirta-rap viina- ja seksi -teemoineen on ollut pettymys monelle. Suomiräppiä on myös kritisoitu siitä, että se alentaa naisia. Mutta toisaalta myös yhteiskunnallisia asioita on käsitelty räpin voimin – tästä hyvänä esimerkkinä vaikkapa Paleface.

Miksi suomalaiset ovat sitten niin mieltyneitä hiphopiin? Eräällä artistilla on oma teoriansa tästä. Hän sanoo, että eräs syy löytyy, kun miettii maamme historiaa. Hänen mielestään se, että Suomi oli satoja vuosia toisen maan, ensin Ruotsin ja sitten Venäjän, vallan alla on johtanut siihen, että ymmärrämme miltä tuntuu sorto ja se, että sorretut haluavat äänensä kuuluviin. Oli miten oli, hiphop voi Suomessa hyvin tällä hetkellä, siitä pitävät huolen lukuisat suositut artistit!